Kissakuva
Ruisrockin jämät, osa 1
YUP
Hyvä hypnoosi, Pahassa paikassa, Meitä odotellaan mullan alla, Tuuliajolla, Tyly puhe, Passiivista vastarintaa, Domus Perkele, Sikamusiikkia, Joutilas, Yövieraat, Mitä Luoja teki ennen kuin loi maailman, Homo Sapiens, Murhaaja soittaa pasuunaa ja sitten vielä encore-viisuna Minä olen myyrä.
Melko standardi keikka oli mutta kyllähän tämmöinen pop-musiikki maittaa aina. Mainittakoon, että Valtterilla oli jälleen vaihteeksi käytössään se Dead Kennedys -tarralla varustettu bassokitara ja että Jarkko oli kasvattanut himonussijaparran. Sitä jäin vielä pohtimaan, että onko Tyly puhe kuulunut jo kevätkiertueen ohjelmistoon vai oliko kyseessä spontaani Halmetta juhliva valinta.
CMX
Ei tästä maailmasta (Meidän syntimme -singlen b-puoli), Raskas, Kirosäkeet, Nimetön, Marmori, Työt ja päivät, Tähteinvälinen, Meidän syntimme, Pohjoista leveyttä, Vallat ja väet, Kultanaamio, Minne paha haudattiin, Lepattajat ja encore-rokkina Kätketty kukka, jonka alkuun sujautettiin tahti tai pari Love Will Tear Us Apartia.
Melko samanmoinen setti kuin Lutakossa kuukausi sitten, Pilvien kuninkaan riffilläkin kiusattiin taas. Tällä kertaa ”wau mikä riffi”-palkinnon saa Minne paha haudattiin (vai oliko se sittenkin Vallat ja väet? Muistini pettää.) A.W. näyttää megaluokan pimp daddyltä laseissaan ja kauluspaita auki. Halmkronan pojalla on juoksuaika, ja mies elvisteleekin oikein urakalla lavan jokaisella reunalla. Hyvä niin. CMX ei ole parhaimmillaan isohkoilla lavoilla, mutta parempi näin kuin ei mitään.
Lemonator
84 Seconds in the West (intronauha), The Killer I, One Last Day, Broken Record, Poor Happy Man, Once I Killed A Boy With A Girl, Is It You?, I Don’t Want To Live Forever, Not Your Game, Glass Boy, Over Now, California ja encore-tuuttauksena – ylläri ylläri – Superb.
Hra Kurki oli erinomaisen aurinkoisella päällä, virnuili kovasti, pomppi ympäriinsä ja bändi rokkaili kovempaa kuin vaikkapa Waltzin kiertueella Lutakossa. Once I Killedistä oli sovitettu versio, jossa oli reilusti levyversiota enemmän dynamiikkaa – siinähän pumppaa sama biitti tasaisesti koko laulun ajan.
Manic Street Preachers
Motorcycle Emptiness, Die in the Summertime, The Masses Against the Classes, Tsunami, Ocean Spray, You Love Us, If You Tolerate This Your Children Will Be Next, Judge Yourself, Little Baby Nothing, La Tristesse Durera (Scream to a Sigh), Take the Skinheads Bowling, The Everlasting, Everything Must Go, This Is Yesterday, A Design For Life ja You Stole the Sun from My Heart.
Huomioita: Ääni oli melkoista puuroa koko ajan, mutta minkä sitä festarikeikalle mahtaa. James häsläili settilistan kanssa ja esitteli Tsunamin ensin Ocean Spraynä. Tätä paikatakseen mies sitten hassutteli tarkoituksella seuraavassa spiikissä (”Hello London, Berlin, Stockholm… Turku” tai jotain sinne päin). Skinheads on coverbiisi, jonka esitti alkujaan Camper von Beethoven, poikien nuoruusvuosien suosikki. Judge Youself löytyy Lipstick Traces B-puolikokoelmalta, ja sen synnystä sanottiin seuraavaa staybeautiful.netissä: NW: We have been going in everyday and listening to old stuff. I think 10 or 12 were pretty categoric anyway. And ’Judge Yourself’ [previously unreleased, originally intended for the Judge Dredd soundtrack] was the last time we worked together as a foursome.
Nicky oli kovin vaisun oloinen, pinkki karvatiarakin meni päähän vasta keikan loppupuolella. Aivan viimeisenä tekonaan setä sentään mojautti märän pusun lavalla olleelle tv-kameralle.
Zen Café
Ihminen, Vuokralainen, Jättiläinen, Idiootti, Harri, Eipä tiennyt tyttö, Taxi, Kannattaako tunnustaa jos pettää?, Kissa kuumalla katolla, Tien päällä joka päivä, Mies jonka ympäriltä tuolit viedään, Aamuisin, Talo sekä kaksi anköör-laulua, eli Minun kaupunkini ja Todella kaunis.
Samuli Putro oli niin hyvällä tuulella, että ihan sydänalaa lämmitti. Bändi nautti selvästi keikasta täysin rinnoin ja rokkia soitettiinkin sitten sen mukaan niin paljon kuin raitapuvuista irtosi. Putrolle menee myös pytinki festivaalin parhaista spiikeistä. Vastaavasti huonoimmat oli eittämättä Timo Rautiais-pololla, joka harmitteli bändin jätkienkin nauravan hänen epätoivoisille yrityksilleen. Kokonaisuudessaan Zenkkareiden keikka oli malliesimerkki siitä, miten festareilla pitää esiintyä: soitetaan hittejä eikä angstailla turhia. Tällä metodilla väliin tiputetut Taxi ja Kissa kuumalla katollakin toimivat, toisin kuin Manicisien (sinänsä hienot) Die in the Summertime tai This Is Yesterday, joista ei varmaan ei-faneille paljoa irronnut. Odotan innolla ZC:n Ilosaaren keikkaa, tätä reseptiä on nimittäin paha enää mennä parantamaan.
Aaltojen ihme
Tätä ihmettelin Ruisrokissa. Vastatkaa kommenttiosioon, tämän täytynee nimittäin olla alkeellista aalto-oppia.
Faux nostalgia
Minä: Oletko nähnyt Ang Leen Jäämyrskyn?
Laura: Joo, sehän on tosi vanha leffa.
Minä: Tuota, vuodelta 1997.
Enää ei nostalgiakaan ole yhtä hyvää kuin ennen.
Kirjastoveppi
Systeemiin pääsee kirjautumaan sisään syöttämällä lainaajatunnuksensa (kymmenen numeroa), PIN-koodinsa (4+ numeroa) ja sukunimensä. Jos yksikin näistä menee väärin, järjestelmä a) ei sano, että jotain meni pieleen vaan tyhjentää syötekentät ja b) tarjoaa samaa sivua uudelleen, tosin violetilla lisätekstillä Annoitko kirjastokorttisi numeron, PIN-tunnuksesi ja sukunimesi oikein?
Noh. Jos kerran kirjautuminen ei onnistunut, voitaneen tästä päätellä, että joku näistä vaadittavista tiedoista saattoi tulla syötetyksi väärin. Kiitos vaan, Voyager, eipä olisi tullut itselle mieleen.
Ruisrok, osa 2
Tunnusmerkkeinä piukka viininpunainen Visio t-paita tai punainen, hieman löysemmin istuva t-paita, jossa lukee koukeroisin valkoisin kirjaimin ”Welsh Babe”. (Mitä todennäköisemmin käytän jälkimmäistä paitaa jälkimmäisenä päivänä eräästä walesilaisesta syystä johtuen.)
Ja sitten kuitenkin koko viikonlopun sataa vettä ihan helvetisti.
Heeeere’s Johnny!
Sitaatteja:
The gist, however, was the same – that Nicholson would deliver his finest work not in those roles he mastered but in those he didn’t.
Certainly the pattern was set long before Tim Burton’s 1989 Batman, a film often cited as the point at which Nicholson lapsed into self-parody, but one in which his bogeyman strut as the Joker is still unfailingly enjoyable.
In the process his choices were seldom other than idiosyncratic, often verging on the baffling: while you can’t help but wonder what the likes of Spike Jonze or P.T. Anderson could do with him, you equally can’t suppress a strange admiration for his indifference to such a relatively obvious career move.
Word 81: Ballast
The film’s supporting cast (Graham, Robert Wagner, Rob Lowe) is just ballast; its nominal director (Jay Roach, director of the first Powers film) simply there to frame the star.
ballast (n) 1: to steady, as a vessel, by putting heavy substances in the hold 2: to fill in, as the bed of a railroad, with gravel, stone, etc., in order to make it firm and solid 3: to keep steady; to steady, morally – source: Sight and Sound’s review of Austin Powers The Spy Who Shagged Me
Swiuh!
