Mastodon

Yli sata kommenttia yhdessä merkinnässä

Erkka sanoi Spotify-kutsu-merkinnän kommenttiketjun olevan fully epic jo aikaa sitten, mutta hän oli väärässä – se on eeppinen vasta nyt.

Tajusin äsken, että merkintään on tullut 103 kommenttia.

Mukana on toki omia höpötyksiäni, mutta kyseessä on silti kirkkaasti ennätys tässä blogissa. Google yhdistettynä kärsimättömyyteen on näemmä aika tuottoisa yhdistelmä. Jotenkin taas ymmärrän hitusen paremmin, miten spämmääminen toimii.

Muutin blogia

Ennen: A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Nyt: A Heartbreaking ∞ of Staggering Genius

Kaikki lähti siitä, että halusin nostaa muihinkin paikkoihin levinneen nettipresenssini entistä selvemmin näkyville. Siispä ulkoasu uusiksi, koska entiseen olin jo kyllästynyt, ja linkit muihin mestoihin isolla yläpalkkiin. Manifest-tyylistä muokattu uusi look on kaiketi hieman kevyempi, ilmavampi ja yksinkertaisempi. Leiska on pikselimittoihin pakotettu, mikä on harmi, mutta en löytänyt parempaakaan.

Samalla päätin ottaa automaattiset linkkikoosteet pois päältä, koska niistä ei tunnu olevan hyötyä edes minulle itselleni. Samat tavarat löytää edelleen Deliciousista, minkä lisäksi syötän niitä hieman valikoidusti Twitteriin, joka tuntuu ainakin tällä hetkellä paremmalta paikalta sille.

Siinä ulkoasua vispatessani halusin jostain syystä laittaa blogin nimen perään ∞-symbolin. Hieman taistelua CSS:n kanssa, tuumailua ja välähdys: koska blogi ei ole enää netti-Ollin ydin, kuvastakoon sen nimi läsnäoloni laajuutta. Lisäksi se kuulostaa suuruudenhullulta, joka on aina avuksi.

Edit: Tulin sitten samassa rytäkässä asentaneeksi WordPress Mobile Pack -vötkäleen, joka haistelee kännykkäkäyttäjät ja tarjoaa heille oletusarvoisesti kevyemmän sivuston. Vähän se vaati puukkoa, että sai etusivun näyttämään muutakin kuin excerptiä.

Del.icio.us-linkit 16.08.2009 – 19.08.2009

Tämä on del.icio.us/dst-linkkilokistani automaattisesti luotu kooste.

Tiedoksi kissalle

Noin viisitoista minuuttia sitten yritit kuristaa minut puristamalla tassusi nenäni ympärille.

Tämä on kosto:

Pölhö-Kustaa (nti)

Aikakauslehtien kimppatilaus Helsingissä

Puhuin kaverin kanssa, että voisi tilata puokkiin maailman parhaan New Yorkerin. Aloin samoin tein miettiä, että miksei sitä tilaisi muitakin lehtiä. Mulle tulee jo Atlantic, Wired, Vanity Fair, Esquire ja kröhöm Fortune, joiden vanhoja numeroita lainaan oikein mielelläni. (Saatan jopa lahjoittaa.)

Lisää pitäisi saada, mutta halvalla – ja mieluusti arkistot voisi mennä jonnekin muualle. Niinpä: jos sinua kiinnostaa tilata lehdykkäisiä, pane kommentoiden tai sähköpostittaen. Minua kiinnostavia nimikkeitä ovat ainakin Edge, Word, Columbia Journalism Review, Film Comment, Empire, New York, Intelligent Life… ja varmaan tovin miettimällä keksin muutaman lisääkin.

Edit: Good ja Technology Review nyt ainakin.

Edit 2: Ja jos aletaan oikein elvistellä, niin samaan syssyyn vielä London Review of Books ja New York Review of Books.

Edit 3: Sight & Sound, Believer, Monocle.

Del.icio.us-linkit 12.08.2009 – 14.08.2009

Tämä on del.icio.us/dst-linkkilokistani automaattisesti luotu kooste.

Rasismi on keskiluokkainen ilmiö

The Atlanticin hindunationalismia käsitelleessä jutussa India’s New Face todetaan seuraavanlainen, sinänsä varsin yksinkertainen seikka:

Gujarat’s post on a frontier zone of the subcontinent exposed the state to repeated Muslim invasions. Some of the worst depredations came at the hands of the Turco-Persian ruler Mahmud of Ghazni, who swept down from eastern Afghanistan and in 1025 destroyed the seaside Hindu temple of Somnath. During a trip to India last fall, whenever I mentioned the events of 2002 to Hindu nationalists, they would lecture me about the crimes of Mahmud of Ghazni. For these Hindus, the past is alive, as if it happened yesterday. This combination of geography and history has made Gujarat fertile ground for Hindutva (Hindu-ness) and for the Hindu nationalist movement that first emerged in the 1920s and that has since given birth to a wide range of Hindu organizations […]

Meanwhile, the spread of education made people aware of their own histories, supplying them with grievances that they never had before. “The Hindu poor are blissfully ignorant of Mahmud of Ghazni. It is the middle class that now knows this history,” explained one local human-rights worker. That is why Hindu nationalism is strongest not among the poor and uneducated, but among the professional classes: scientists, software engineers, lawyers, and so on. In the eyes of this new, right-wing cadre of middle- and upper-middle-class Hindus, India was a civilization before it was a state, and while the state has had to compromise with minorities, the civilization originally was unpolluted (purely Hindu, that is)—even if the truth is far more complex.

Jotenkin sitä yleensä yhdistää rasismin ja koulutuksen puutteen (ja epäilemättä jonkinlainen linkki niiden välillä onkin), mutta Robert D. Kaplanin huomio on hyvä. Nationalismista juontava kansallisvaltio on kuvitteellinen yhteisö, eikä sellaista synny ilman viestintäteknologian apua ja yleisen koulutustason kasvua.