Osaamisklusteri agendalle!
Suomi on maailman kilpailukykyisin maa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että voisimme jättäytyä ilman markkinasensitiivistä herkkyyttä ja tahtotilatta kehityksen painopistealueisiin panostamisessa. Globaalistuva markkina pakottaa re-evaluoimaan joustamattomia ja alhaisen tuottavuuden segmenttejä, erityisesti niitä osaamisklustereiden erikoissektoreita, joissa tehokkuudelle ja tuottavuudelle asetettuja kehitystavoitteita ei ole saavutettu.
Author Archive
Identtiset kaksoset
Elokuvataiteilijat Andrei Tarkovski ja Charles Bronson.
Bonuksena vielä kadonnut kolmonen eli Burt Reynolds.
Imagonhallintaa
Vaikka oikeasti mieleni tekisi olla näin:
Pirun nolo kirjoitusvirhe (ja palkinto)
Erhe oli jo ensimmäisessä luonnoksessani. Kierrätin juttua päätoimittajalla useaankin otteesen, mutta kertaakaan ei fiba sattunut kummankaan silmään. Kun sitten avasin paperilehden, se pirulainen suorastaan ilkkui minulle sivulta. Tyhmä pää, tyhmä!
Irtoajatus kielilaista
jokaisen suomalaisen pitää voida suorittaa asepalvelus äidinkielellään.
Vaikka asepalvelus ei ole kovin korkealla kansalaisuuden symbolit -listallani, en voinut olla kuuntelematta lausuntoa kuin Piru ääniraamattua. Tuohan tarkoittaa, että jos äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi, ei voi olla suomalainen.
En tarkoita, että ruotsin asemaa pitäisi heikentää, vaan että kaikkien muiden kielien asemaa pitäisi vahventaa. Suomi on sekä etnisesti että kielellisesti erittäin homogeeninen maa. Jos keskustelu käydään ainoastaan yhden kielen tiimoilta, sen puhujien oikeuksista ja velvollisuuksista, ollaan hakoteillä.
Kuten sanottua, tämä oli vain irtoajatus.
Ilmaista sivistystä
Pohdiskelimme hetken, montako arviolta kahdestakymmenestä tarjolla olevasta numerosta kehtaisimme ottaa. Päädyimme sitten jakamaan saaliin niin, että molemmat saivat tuuman paksuisen pinon lehtiä, eikä kärryyn jäänyt mitään.
Vaan että onkin hieno esine tämä lehti! Ulkoasu suorastaan hohkaa sivistystä. Teksti on pläntätty neljään palstaan, valokuvia ei ole ja kuvitus on karikatyyrejä. Oli aihe — eli kirja-arvio — mikä tahansa, tilaa löytyy vähintään sen kolme–neljä sivua. Jummi että onkin hieno lehti!
Jos näitä lukemalla ei sivisty, niin sitten ei perkele millään. Köh, tarkoitan siis tietenkin, että sitten ei niin millään.
Pitäisiköhän sitä Parnassoa harkita?
Kirjastoista ja sähköpostimuistutuksista
Hesarin yleisönosastopalstalla on viime päivät räksytetty siitä, pitäisikö kirjaston tarjota asiakkailleen sähköpostimuistutus erääntyvistä lainoista. Joku onneton sitä uskalsi ehdottaa, mutta palautevyöry osoittaa tyhmän pyytäjän olleen täysin väärässä.
Ensinnäkin, on argumentoitu, on itsekästä pyytää kirjastolta tällaista palvelua. Onhan se nyt saatana, ne sanovat, ettei nykymaailmassa ihminen viitsi sen vertaa vaivaa nähdä, että palauttaisi itse kirjat ajallaan. Tänään joku niksipirkkaili, että palautusmuistutuksen voi kätevästi itse laittaa kännykän kalenteriohjelmaan.
Hienoja argumentteja kaikki, ja aivan päinperseisiä.
Kysymyshän on siitä, että koska kirjaston tietojärjestelmässä on jo valmiiksi tieto eräpäivästä, ei olisi kovin kummoinen kikka valjastaa kompuutteria suoltamaan asiakkaille erääntymisvaroituksia. Sitten ei tarvitsisi huolehtia siitä, kuinka pitkä missäkin paikassa minkäkin teoksen laina-aika on, tai että onko se uusimispäivä laskettava aamusta vai illasta ja muita triviaaleja aritmeettisia harjoitteita. Totta on, että ko. systeemin rakentaminen ei välttämättä ole aivan ilmaista, mutta kun se on kerran saatu paikalleen, ylläpitokustannukset niin rahassa kuin ajassakin lienevät minimaaliset.
Asiakkaalle koituva hyöty on jotain aivan muuta kuin minimaalista. Esimerkiksi täällä meillä Jyväskylän kaupunginkirjasto tarjoaa moista palvelua, mutta yliopiston kirjasto ei. Jälkimmäinen aiheuttaa ihan perkeleesti tarpeetonta stressiä, ja empiirisiin kokemuksiini pohjaten tiedän sanoa, että kaupunginkirjaston lainat tulee palautettua ajoissa paljon suuremmalla varmuudella. Siitähän tässä on pohjimmiltaan lainaajien näkökulmasta kysymys, että eepokset tulevat kiertoon ajallaan.
Mutta ei, höyrypäät vouhkaavat lehden sivuilla — helvetti, minä sentään maksan rahaa siitä sellujalosteesta — siitä, miten saamattomia ihmiset ovat.
NNNGH!
Jopa helpotti.
Alppikansa
Ilmeisesti me suomalaiset olemme päättäneet kaikki muuttaa vuorille.
Leffakooste 2004
Syvälle sydämeen sattuu
Oldboyn kostofantasia ja likainen visuaalisuus tärähti kuin nyrkki, Capturing the Friedmans lienee paras koskaan näkemäni dokumenttielokuva, Hafiðin (Meri) tragedia toimi, Elephantin ilmeettömyys vain korosti sen keskiössä olevan hirmuteon voimakkuutta. Irreversible on kuristavan kauhea elokuva jonka hirvittävin kohta ei edes ole se pahamaineinen raiskaus vaan sitä seuraava takauma, 21 Gramsin rikottu rakenne tuki rikkirepivää tarinaa (ja sai jopa Sean Pennin näyttämään hyvältä), Love Liza antoi Philip Seymour Hoffmanille mahdollisuuden näytellä luuseria oikein olan takaa ja vaikka Welcome to the Dollhouse ei ole ihan Happinessin veroinen, sukulaisuuden tunnistaa kyllä helposti.
Hauskat
Tulitikkutehtaan tyttö olikin ihan pirun hauska, Dellamorte Dellamore tarjosi tissejä ja zombeja eikä höpöleffalta voi paljon enempää pyytää, Harold and Mauden huumori oli mustaa mutta sitäkin hauskempaa, Crumb olisi vain ratkiriemukas elokuva mutta dokumenttina siihen tulee myös vakava sivuteksti, Spellbound pitää otteessaan alusta loppuun ja Bubba Ho-Tep on hieno filmatisointi limaisesta novellista.
Jänskät & dramaattiset
Elephant Manin puhdas sentimentaalisuus vetosi syvästi, La Mala Education tuntui oikealta taiteelta, Lapsia ja aikuisia oli hyvä elokuva ihan ilman mitään suomalaistasoituksia, American Splendor yhdisti dokumentin ja fiktion hienolla tavalla, Koyaanisqatsin musiikkivideototeutus oli hypnoottinen, Il buono, il brutto & il cattivo (Hyvät, pahat ja rumat) käyttää kankaan aika- ja avaruusulottuvuudet niin kuin vain Leone westerneissä osasi, Invasions Barbaresin nokkela sanailu ei ehkä muistuta mitään todellisuutta mutta vetoavaa se oli silti, Wu jian dao (Infernal affairs) oli yksi parhaista trillereistä koko vuonna, Kill Bill vol 1 on suoraviivaisuudessaan kakkosta vakuuttavampi, Cowboy Bebop -elokuva Knockin’ On Heavens Door toimi sarjaa paremmin juuri tiukan aikarajan takia, Glengarry Glen Ross on yllättävänkin visuaalinen Mamet-elokuvaksi (dialogista ei varmaan tarvitse edes mainita) ja Lost In Translation oli minusta — kaikessa implisiittisessä rasismissaan, leijailevuudessaan ja artsy-fartsiudessaan — kaunis.
Toista kertaa katsotut
Kauas pilvet karkaavat oli yhä hurmaava, Royal Tenenbaumsin äkkivääryys ei kyllästyttänyt vieläkään, Bad Santan rivous jaksaa aina vain huvittaa, Being John Malkovich paljastaa lisää kiemuroitaan samoin kuin Adaptation, Casablanca on niitä harvoja vanhan Hollywoodin tuotoksia jotka toimivat minulle, Aleksis Kiven elämä on hauskempi kerta kerralta, Les Triplettes de Bellevillen animaatio on huikaisevaa, Pulp Fiction on Tarantinon paras elokuva, Shaolin Soccerin voinee ylittää vain Chow’n tuleva pätkä ja Big Lebowski oli paljon hauskempi elokuva kuin mitä ensikatsomisella, silloin Fargon varjostamana, ajattelin.
Nörtti- & bloggaajakoodi
—–BEGIN GEEK CODE BLOCK—–
Version: 3.12
GMC d– s: a- C++ UL+++ P– L++ E W+++ N o– K- w
O- M- V– PS++ PE- Y+ PGP t– 5+ X+ R tv b++ DI+ D+
G e++ h– r++ y+
——END GEEK CODE BLOCK——
Blogger code: B7 d t+ k s++ u- f i o x– e+ l- c–
Joku varmaan tietää kertoa, että onko näitä enemmänkin.