Author Archive

No more MoonTV

Konkurssiin pamahti sitten MoonTV:kin.

Minua moinen ainakin suruttaa. Kaiken sen hölmöilyn, sössötyksen ja sähläämisen seassa oli usein viihdyttäviäkin ohjelmia, mikä on enemmän kuin mitä pääkanavien ohjelmistosta voi usein sanoa. Sen sijaan tiedonvälityksen monimuotoisuuteen tämä tuskin vaikuttaa (tuliko Moonilta joskus jotain tärkeää ohjelmaa, hä?).

Rokkianekdootti

Janne oli auton kyydissä sunnuntaina. Kasettisoittimessa soi Type O Negativen October Rust ja vielä tarkemmin neljännen biisin, Be My Druidessin, loppu.

Janne sanoi seuraavaa: Pakko on kysyä, että onko tuossa kasettisoittimessa vekkiä?

Tuo minusta summaa aika hyvin TON:in. Vaikka kyllä mie niistä tykkään! Elä lyö, Peter.

Puhelu

Soittajan numeroa ei näy, joten vastaan seuraavasti: Olli.
Öö, täällon Päivi Muoto-lehdestä—
Aa, en tahdo tilata sitä, en tykännyt siitä näytenumerosta, joka tuli Imagen mukana.
Oookei. Kiitti.

Yhteensä 16 sekuntia.

Ruisrock ja bloggaajat

Kuulepas sie toveri bloggaaja. Oletko mahdollisesti menossa tulevana (hassu sanayhdistelmä) viikonloppuna Turkuun Ruisrockiin?

Mie nimittäin olen. Kehoon ja sieluun onkin nyt kiipinyt vastustamaton halu nähdä, miltä ne muut bloggaajapallukkaiset näyttävät, että olisiko jonkun minimeetin paikka?

Lykkää kommenttia jutun alle niin keksitään yhdessä jotain kivaa.

Sotilashuumoria…

Näin eilen Independence Day -nimisen elokuvan.
Mistä se kertoo?
Siitä, että avaruudesta tulee metallisia vaginoita kastroimaan kivisiä falloksia, mutta ne jotka asuivat niissä falloksissa alkavat puolustustaistelun. Kaksi miestä menee naimisiin tyttöystäviensä kanssa, jotta ne voi tunkeutua emovaginaan. Ne syöksyvät sisään sinne sellaisesta kärjellään seisovan kolmion muotoisesta aukosta, lentävät läpi mutkikkaiden käytävien, ja lopulta kiinnittyvät emoon sisäpuolelle. Sen jälkee ne syntyvät ulos emosta ja emo tuhoutuu. Sillävälin toiset yrittävät tunkeutua pienempään vaginaan, mutta eivät onnistu, koska siinä on luja kalvo tiellä, mutta kun emo tuhoutuu, niin kalvo katoaa ja yksi mies voi lentää sisään siihen pieneen ja tuhota sen. Sitten kaikki juhlii voittoa!
Huraa.

Näin kirjoitti eräs Suomen parhaista sarjakuvataiteilijoista, absurdin ystävä, koomisen kaveri, herra Matti Hagelberg lärpykässä nimeltään Sarjakuvastin 4, ss. 38–41. Ja tämä analyysihän ei lue liikaa mihinkään, sillä leffa menee juurikin noin.

Hagelbergin albumit ostaisin, jos olisin rikas. Vaan en ole, joten tyydyn lainaamaan niitä kirjastosta. Kiitos demiurgeille epäsuoralla rahoituksella toteutetusta kirjastosta! Ja lisää fyffeä kirjaston budjettiin. Urheilukentistä viis, lastenhoito saa mennä ja terveyspalvelut kuraan vaan, jotta Suomeen saataisiin lisää kirjastoja – se on minun manifestini. Mitä siitä, jos itikka puraisee? Kirjat on parempia asioita, ja tärkeämpiä myös.

Pupuprobleemi

Pienempänä, noin ala-aste-ikäisenä, minulla oli kaniini. Tarkemmin sanottuna minulla ja pikkusisko-Outilla oli molemmilla kaniinit. Vielä tarkemmin sanottuna meillä oli kummikanit, jotka asuivat Vuonislahden mummolassa.

Kaneista isompi ja enemmän ruskea oli minun. Pienempi ja kokonaan valkoinen oli Outin, sillä olimme päätelleet loogisesti, että kookas uros olisi sopiva minulle ja pienehkö naaras siskolle. Saimme nimetä elukat itse. Minun pupuni nimi oli Kari erään luokkatoverini mukaan, ja Outin pupun nimi oli… Outi.

Niin, hän nimesi kanin itsensä mukaan. Outi oli tuolloin vielä aika nuori.

Puput elelivät Vuoniksessa tyytyväisinä vuoden pari, talvet sisällä, kesät pihalla häkissä. Ennemmin tai myöhemmin kävi kuitenkin niin, että Oryctolagus cuniculus -lajin edustajien ylläpito kävi liian vaivalloiseksi, ja ne lopetettiin. Hyvä elämä lemmikille, eikö vain?

Noh. Sattumoisin jokunen kesä ennen tätä veristä loppua pupuista ilmeni muuan hämmentävä fakta. Joku toimelias aatu nimittäin huomasi, että a) iso ruskea Kari olikin emäntä. Arvannetten mitä Outi-pupusta paljastui.

Ja kun elukoiden nimistä on puhetta, on pakko mainita ensimmäinen kissani, Arto Neko Neliveto Quattro. Nimesin hänet erään luokkatoverini mukaan. Kyseinen toveri ei muuten kestänyt häviämistä erityisen hyvin, ja hänellä oli tapana sanoa Mie mietin kun todellisuudessa hän yritti pidättää kyyneliään.

Niin, ja Arto-kissakin oli tyttö.

Mitä tästä opimme? Suomen etunimilaki (3§) kieltää antamasta pojalle tytön nimeä ja vice versa, mutta lemmielukoiden kanssa saa toteuttaa perversioitaan minkä lystää.

Word 80: Bedraggled

The doorbell rang, and I opened the door, and there stood the most bedraggled figure I’d ever seen.

bedraggled (adj) 1: limp and soiled as if dragged in the mud 2: in deplorable condition [syn: broken-down, dilapidated, ramshackle, tatterdemalion, tumble-down, unsound] – source: The Making Of documentary from The Trouble with Harry R2 DVD, 06:40