Kuten jokainen Britanniassa asustellut tietää, täällä on liikaa muovikasseja. Kyllä, ilman hitustakaan ymmärrystä tai suvaitsevaisuutta ilmoitan, että niitä pirun kasseja on liikaa.

Ruokakauppojen kassit ovat pienempiä kuin suomalaiset vastineet ja paljon ohuempia. Niinpä jokainen Tescosta tulija näyttää bag ladyltä, joka raahaa koko maallista omaisuuttaan muovikasseissa, vaikka todellisuudessa kyseinen henkilö olisi vain ostanut ruokaa perheellensä viikonlopuksi. Lisäksi asiakkaille tuputetaan muovikassia, vaikka hän olisi ostamassa huulirasvapuikkoa. Keskustassa kävelevä keskivertoshoppailija kantaakin aina neljän tai viiden eri kaupan kasseja mukanaan. Oletettavasti kassien runsaus lisää ostoskierroksen suomaa nautintoa.

Oma huippusuoritukseni oli se, kun tänään päivällä tarvitsin sanomalehdille oman kassin. Katsopas kun suurin osa broadsheeteistä julkaisee erillistä (tai erillistä ja erillistä) sunnuntailehtiä, ja ne ovat yleisesti ottaen melko luettavia, vaikka viikkoversiot eivät aina olekaan. Kun huomasimme eilen kämppis-Owenin kanssa ostaneemme saman lehden seitsemäntenä päivänä päällekkäin, päätin synkronisoida sunnuntaiostokset. Yksi kappale per talous on sentään tarpeeksi.

Suunnitelma toimi mutta toisaalta ei. En nimittäin ostanut Observeria (Guardianin sunnuntailehti), vaan sen sijaan Sunday Timesin (jonka uutissivut ovat – edelleen – raivostuttavat). Mutta sen lisäksi päätin ostaa Independentin (tai siis Independent on Sundayn), koska toinen kämppis oli kehunut sitä aiemmin. Ja samalla vaivalla päätin tyypata myös Sunday Telegraphin. Minulla meni viisi tuntia itse lehtien läpikahlaamiseen, enkä ollut avannut yhtään liitteistä (sunnuntailehdissä on kymmenkunta osiota broadsheetissä ja pari-kolme magazine-liitettä). Independentissä oli hyvä artikkeli siitä, mitä talouspakotteet ovat tehneet Irakin siviileille, ja kaivan linkin juttuun heti kun mahdollista.

Niinpä täällä hukutaan nyt vanhoihin sanomalehtiin (en tiedä missä kierrätyspisteitä on ja tuntuu hullulta tunkea puolitoista metriä paperia roskikseen) ja tyhjiin, halkeileviin muovipusseihin. Madness, sheer madness.

Esimerkki 1: Miljoonia kaduille kerännyt rauhanmarssi oli etusivulla kakkosaiheena. Tony Blairin reaktio marssiin oli nostettu ylimmäiseksi. Esimerkki 2: Ilmavoimien pilotteja käsitelleessä jutussa muistettiin kertoa, kuinka vaarallista lentäminen vihamielisten alueiden yllä onkaan ja kuinka pahalta se tuntuu. Kuolemaan ja kärsimykseen siinä viitattiin vain otsikon sitaatilla ”Täytyy olla valmis tappamaan”. Esimerkki 3 (tosin tämä ei ole niinkään lehden kuin haastateltavan sanavalinnan vika): Kuwaitilainen mies, joka oli taistellut Irakia vastaan edellisessä sodassa, sanoi ”En ole pelkuri, sodassa tapoin kymmeniä irakilaisia kotitekoisilla autopommeilla”.

Väsynyt, väsynyt maanantai koulussa, mutta kotimatkalla sentään satoi.

Yllättävää sinänsä, mutta kyseessä oli ensimmäinen kunnon sade koko sinä aikana, jonka olen täällä viettänyt. Aiemminkin on ripotellut siinä määrin, että sateenvarjolle on käyttöä, mutta nyt tuli ensimmäisen kerran vettä niin kovaa, että housunlahkeet kastuivat sateenvarjosta huolimatta. Vettä ei kuitenkaan tullut aivan jannehurmeena*.

Samalla paikallinen ilmanhaltija säilytti kuitenkin ominaisluonteensa, ja tämä rankkasade oli ohi ennen kuin ehtinyt koulusta kotiin, eikä matka kestä kuin varttitunnin. Yleensäkin täällä on hankala puhua säästä suomalaisessa mielessä, sillä Cardiffissa ei ole niinkään säätiloja kuin harmaata sössöä. Joka päivälle luvataan – enemmän tai vähemmän – sadetta, mutta yleensä (ainakin meidän kotinurkilla) on vain kylmää ja harmaata. Alkuasukkaat ovat tottuneet tähän siinä määrin, että kaikesta tästä kurjuudesta huolimatta kaksi kämppistä pamahtivat läpimärkinä taloon kello 22:45 oltuaan pelaamassa jalkapalloa pilkkopimeässä ja läpimärällä kentällä. ”Peli oli sovittu jo viikko sitten, joten ei sitä tuon takia kehdannut perua”, sanoi Dan (vain puoliksi itseironisesti).

* Janne ”myrsky repi puita / taivas salamoi” Hurme, näetsen.

En tahdo vaikuttaa kiittämättömältä, mutta olisikohan ihan mahdotonta järjestää tässäkin maassa jätehuolto niin, että asunnoista ei heitetä pelkkiä muovipusseja kadunvarteen, vaan laitetaan ne suljettuihin astioihin?

En ole hygieniaekspertti, mutta veikkaan että lokkien riekkuminen johtuu osittain siitä, että muonaa on saatavilla yllin kyllin joka notkossa.

Sitten kuvittelin, että olin palauttanut maanantaina oikean kirjan kirjastoon, mutta palautinkin väärän. Ymmärrettävä erehdys, sillä molempien nimissä esiintyy sana ”gender”. Mutta. Tämä seikka (yksi kirja neljä päivää myöhässä) sai aikaan sen, että olen nyt väliaikaisessa lainauskiellossa. Mikä ei välttämättä haittaisi, ellen yrittäisi epätoivoisesti kalastella kirjoja niitten helvaatan esseiden tekemistä varten.

Sata opiskelijaa luennolla, kolme ”avaintekstiä”, jokaista viisi kappaletta kirjastossa. Paskaahan siitä seuraa. Mutta minä en valita, en! (Jos ei oteta huomioon sitä, että valitan koko ajan.) On tässä ennenkin tuubailtu.