Author Archive
Ovatko elokuvien jatko-osat aina huonoja?
In the contemporary comic-book blockbuster, the sequels will always be better than the first entries. Spider-Man 2 is better than Spider-Man, X-Men 2 is better than X-Men, and I will bet that The Dark Knight will be better than Batman Begins, just as Batman Returns was better than Batman. The pattern seems to me to be that the first film in the series is relatively impersonal—the franchise must be established as a franchise, meaning that few boats will be rocked, and the director must prove that they can handle both a film on that scale, and can be trusted with the property with all the investment it represents.
But once they’ve done so, in the above cases where the first films enjoyed significant economic (and critical) success, the directors are given a bit more leeway, are allowed to drive the family car a little further and a little faster. In each case, the second film in the series by the same director has been significantly more idiosyncratic. Batman Returns has much more of Burton’s sense of humor and interest in the grotesque; X-Men 2 is a much more serious and ambitious film narratively and thematically, more obviously the product of a prestige filmmaker (Singer’s never been an auteur by any stretch, so that will have to do). Spider-Man seemed sort of anonymous in terms of style, but Spider-Man 2 had a much more extensive and playful use of classic Raimi techniques: short, fast zooms; canted angles; rapid camera movements; whimsical motivations for techniques, like the mechanical-tentacle POV shot (virtually a repeat of his flying-eyeball POV from Evil Dead 2).
Hieno on myös tämä Raemakerin luonnehdinta Ocean’s 12:sta:
I remain sort of fond of the film, which I think was best described as being like an issue of Us Weekly as put together by the editors of Cahiers du cinéma.
Tutkittua: Seiska ruokkii lööppejä
Tulos: lähes joka kymmenes viikonloppulööppi käsitteli samaa aihetta kuin torstaisin ilmestyvän Seiskan kansi. Tutkija itse jarruttelee tulkintoja kirjoittamalla Tämän tutkimuksen perusteella ei voi kuitenkaan suoraan sanoa, kuinka paljon iltapäivälehdet ottavat aiheita 7 päivää -lehdestä. Pelkkiä lööppejä tutkimalla ei aina selviä, mistä jokin tieto on peräisin
, mutta kaltaiseni moralistit osaavat kyllä lukea rivien välistä.
Google Newsin tuleva pattitilanne
It’s a catch 22. If Google starts running ads on Google News now it would only strength the case of those media companies arguing that Google News infringes on copyright. And yet already the cost of these deals will be driving up costs for Google. Google will want to find a way to recoup these costs without having to pay thousands of additional media outlets for the right to syndicate content.
Perfect Stranger = Children of Men
Engadgetin väärä uutinen sotki Applen pörssikurssin
Koska Yhdysvallat on oikeudenkäyntien luvattu maa, on kiinnostavaa nähdä, millainen soppa tästä seuraa.
Marc Caro tekee paluun
Jean-Pierre Jeunet’n ex-partneri Marc Caro on tehnyt uuden leffan. Dante 01 on synopsiksen mukaan avaruusvankilajännäri, mutta ihan sama – tämän elokuvan haluan nähdä.
Ei se Kuningatar Kristiina niin hyvä elokuva ole
Suuri Greta Garbo yhdessä parhaimmista elokuvistaan.
Perässä oli tällainen: 
Leffan eka puolikas meni hihitellessä reippaasti ylinäytteleville ihmisille ja valtavalle dialogille, joka ei tunnu mahtuvan kenenkään suuhun. Visuaalisesta ilmeestä merkillepantavaa oli se, että leffan leikkaustahti oli rauhallinen – ei siis hidas – ja siinä käytettiin laajempia kuvia kuin nykyään. Lähikset ja vastakuvat puuttuivat lähes kokonaan. Valaistus ei tavoitellut minkäänlaista realismia. Niin, ja Tukholman ulkopuolella on vuoristo.
Mutta suunnilleen tunnin jälkeen 1930-lukulaiseen näyttelemiseen oli jo ehtinyt tottua. (Tai sitten se johtui lämpimistä voileivistä, joiden syöminen vaati keskittymistä.) Leffan teemat yksilön alistumisesta itseään suuremmille voimille olivat ihan kiinnostavia, vaikka ne olisi voinut esittää hienovaraisemmin. Huumoria oli niin tahallisena kuin tahattomanakin. Tietämykseni 1930-luvun Hollywood-tuotannosta on sikäli surkea, etten osaa yhtään hahmottaa, millainen teos Kuningatar Kristiina oli aikalaisiinsa verrattuna.
Jos harrastaisin tähtiä, antaisin niitä kolme.
* * *
Varsinaisesti minua kuitenkin kiinnostaa tämä: mitä kertoo Arto Pajukallion mausta se, että hän piti tätä erittäin hienona elokuvana? Voisin hyväksyä väitteen, jonka mukaan Kuningatar Kristiina olisi merkittävä elokuva, kun otetaan sen valmistumisen ajankohta huomioon jne. Mutta en ymmärrä, miten tällainen pøkkeløinti voi olla kenenkään mielestä nautittavaa. Leffana tämä on aivan eri tasolta kuin joku Casablanca (=koneiston huippusuoritus) tai Citizen Kane (=musta joutsen).
Voisiko olla niin, että Nytin elokuvakriitikko olisi antanut tälle viisi tähteä jonkinlaisena mielenosoituksena kanavien elokuvaslotit täyttäviä uudempia roskaelokuvia kohtaan? Onko taustalla 1950-luvun Ranskasta imetty kulttuuriperimä, jonka mukaan 1930-luvun Hollywood teki tosi, tosi hienoja leffoja? Vai mikä hitto selittää moisen hehkutuksen?
Hei Hesari, saisiko pään tungettua vielä syvemmälle?
Se on oikein! Haloo, Tampereen tiedotusoppi? Kuuleeko Jyväskylän journalistiikka? Hallå, Sockom’s journalistik! Ottakaa tästä syanidikapselit ja menkää saunan taakse kuolemaan, koska Sanoma kouluttaa kriittisiä toimittajia.
Ja te muut, mitkälie itseoppineet filosofian maisterit, medianomit ja ulkomaan pellet, ottakaa laukkunne ja häipykää, koska Sanoma kouluttaa kriittisiä toimittajia.
Yhdysvallat kihnuttaa kauppakumppaneitaan muuttamaan lainsäädäntöä
Vapaa kauppa ei ole aina ihan täysin vapaata:
But, of late, a troubling twist in the game has become more common, as countries use free-trade agreements to rewrite the laws of their trading partners. And the country that is doing this most aggressively is the United States.
Our recent free-trade agreement with South Korea is a good example. Most of the deal is concerned with lowering tariffs, opening markets to competition, and the like, but an important chunk has nothing to do with free trade at all. Instead, it requires South Korea to rewrite its rules on intellectual property, or I.P.—the rules that deal with patents, copyright, and so on. South Korea will now have to adopt the U.S. and E.U. definition of copyright—extending it to seventy years after the death of the author. South Korea will also have to change its rules on patents, and may have to change its national-health-care policy of reimbursing patients only for certain drugs.
James Surowiecki: Exporting I.P. (New Yorker)