Uutisessa on tosin hassu kohta, jossa Olavi Koistinen toteaa kuluttajille olevan siunauksellista, jos toinen HD-formaateista katoaisi markkinoilta. Sitä se on epäilemättä etenkin meille, joilla on jo HD DVD -vehkeet.
Tsekatkaa myös Peten kommentti tapahtuneeseen.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan Yleisradion MOT-televisio-ohjelma loukkasi kolmen kurditaustaisen ihmisen kunniaa, kun se väitti heidän tukevan terroristijärjestön toimintaa Pohjois-Irakin kurdialueella.
Oikeus määräsi, että Ylen on poistettava kolmikon nimet ohjelman käsikirjoituksesta, joka on ollut yleisön luettavana internetissä syksystä 2005 lähtien.
Sen kummemmin päätöksen oikeellisuutta pohtimatta voinemme, arvon lukija, olla yhtä mieltä siitä, että moinen päätös on silkkaa houkkien puuhaa. Nimittäin jos käsikirjoitus sattuisikin Ylen sivuilta katoamaan tahi muuttumaan, jäisi se ainakin Googlen ja archive.orgin välimuistipalveluihin. Sitä paitsi on varsin todennäköistä, että päätöksestä kuultuaan joku uljas sananvapaussoturi on kopioinut ko. sivun ja laittanut sen tarjolle jonnekin muualle.
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi oikein toimia?
Monacon ruhtinas Albert II saattoi hyvinkin vaihtaa vuotta suomalaisissa maisemissa. –– Sporttisen ruhtinaan uskotaan viihtyvän hyvin hiihtokeskuksen riennoissa. –– On siis mahdollista, että Albert on ollut Pohjois-Suomessa jonkin suomalaisystävänsä vieraana. –– Jos Albert ei itse ole kiireiltään ehtinyt Suomeen, koneen kyydissä on saattanut olla joku muu Monacon ruhtinasperheen jäsenistä
Mitenkähän sitä: jos nyt soittaisi Sonja Maunoselle, niin osaisiko hän kertoa, että kuka voittaa kilpailun?
Sekä uusimmassa Imagessa (10/2007) että uusimmassa Veli-lehdessä (6/2007) on Kalle Kinnusen kirjoittamat jutut American Gangster -elokuvasta. Tai siis tarkemmin sanottuna Imagessa on juttu Russel Crowen epäonnisesta haastattelusta ja Veljessä taasen Denzel Washingtoniin keskittyvä pläjäys.
Kumpikin juttu on itsessään ihan ok. Imagessa Kinnunen on muuntanut vähäpuheisen Crowen epähaastattelun tarinaksi siitä, miten Hollywoodin pr-koneisto toimii. Esimerkkisitaatteina toimikoon Istumme pyöreän pöydän ääressä sviitissä Mandarin Oriental -hotellin 40. kerroksessa –– Nämä 20 minuutin ryhmähaastattelut ovat megatähtien standardi. Tällaisen pressipäivät ovat oma lokeronsa elokuvateollisuudessa
ja Olemme iltapäivän aikana jo ehtineet tavata American Gangsterin mutia tekijöitä –– Näyttelijäksi ryhtynyt Wu-Tang-raptuottaja RZA viihdytti melko hassuilla jutuillaan.
Ratkaisun ainoa vika on siinä, että tuollaisen tempun voi tehdä vain yhdesti. Seuraavalla kerralla on pakko myöntää, että alkuperäinen ajatus meni plörinäksi ja kehittää tilalle jotain muuta.
Hassuksi tilanne muodostuu, kun lukee hieman myöhemmin ilmestyneen Veli-lehden. Siinä nimittäin Kinnunen on valinnut perinteisen tien ja kirjoittaa Washingtonista, RZA:sta ja American Gangsterista. Toisin sanoen ensin dekonstruoituaan pr-masiinan toiminnan hän on kuitenkin tuottanut samasta haastattelutilaisuudesta toisen jutun, jossa tästä läpinäkyvyydestä ei ole jälkeäkään.
Varsinaisestihan kyseessä ei ole Kinnusen vika, koska ei tuollaisista tilaisuuksista pysty kirjoittamaan kovin monta erilaista, täysijärkistä juttua. Minä en ole harjoitellut kuin kotimaisten elokuvantekijöiden kanssa ja sekin on välillä nihkeää. Voin vain kuvitella, miten pirullista homma ison meren tuolla puolen. Silti tästä jäi mälsä maku.
PS: Jos kirjoittaja sattuu syystä tai toisesta päätymään tänne, kiinnostaisi tietää, miten juttujen lähestymistavat funtsittiin toimituksen kanssa.
Näistä jälkimmäistä käytti arvon vierailuprofessori Hannu Olkinuora Hesarin Sunnuntaidebatissa (¤), jossa hän sanoi monenlaisia asioita Yleisradiosta. Mieleeni jäi kuitenkin vain tämä:
Ylen siirtäminen yksinkertaiseen verorahoitukseen on helppo progressiivisen veron ratkaisu, mutta se heikentää tekijöiden yhteyttä asiakkaisiin.
Voidaanko tästä kääntäen päätellä, että tv-maksu on luonut tekijöille läheisen suhteen asiakkaisiin? Jos, niin miten se näkyy?
Vai pitäisikö vain sittenkin kysyä, että triitrii katsokaa lentääkö tuolla vaaleanpunaisia olkinuoria?
Minusta se on ollut jo pitkään aivan äärimmäisen kamelinperseinen ajatus. Ei, aina ei tarvitse olla samaa mieltä asioista, mutta hyvä olisi kuitenkin olla jotain mieltä. Iltalehden valitsema formaatti pakottaa ihmiset täyttämään palstatilan, vaikka päässä ei liikkuisi yhtään ajatusta.
Viikko sitten asian todisti toimittaja Esko Liukkonen. Esko-polo oli laitettu paheksumaan Smedsin Tuntematon sotilas -sovitusta, ja jälki oli aika pahaa. Jo aloitus vie sanat suusta:
Näytelmää näkemättä on paha tuomita, mutta tuomitsenpa silti.
Nmjöösiis… ettätuota… kröö?
Tuntematon sotilas on romaani, jolla on suuri merkitys suomalaisille. Siitä on nähty kaksi elokuvaversiota, ja teatterisovitukset ovat yleensä noudattaneet Väinö Linnan tekstiä.
Tämä uusin näytelmäversio on jotain muuta. Näytelmässä murhataan Halonen. Rajua! Myös Niinistö menettää henkensä. Hurjaa!
Jos asia ei käynyt vielä aloituslauseesta selväksi, niin viimeistään nyt Esko myöntää avoimesti, ettei hän tiedä yhtään mitä kirjoittaisi (lihavointi alkutekstistä):
Mitä seuraavaksi? Kutsutaanko ensi vuonna viimeiset elossa olevat sotiemme sankarit katsomaan näytelmän esitystä, jossa ufot hyökkäävät Suomen armeijan kimppuun?
Tuntemattoman lisäksi uusia versioitahan voisi tehdä muistakin suomalaisille tutuksi tulleista hahmoista. Miltäpä kuulostaisi ”Suomisen Olli – elämäni narkkarina” tai ”Pekka ja pätkä sarjamurhaajina”? Jättäkää Tuntematon rauhaan.
Kotona työskentelemisen varjopuolia on se, että kun kolme remonttimiestä laukkaa kahdeksalta maanantaiaamuna poraamaan ikkunoita irti seinästä, on napattava läppäri mukaan ja karattava kaupungille.
Kaupungilta taas on mahdotonta löytää aamulla (tiedän, enää ei ole aamu) paikkaa, jossa olisi töpseli ja sen verran rauhallinen paikka, että voisi älämölöttää puhelimessa.
Ja sitten kun sellainen paikka löytää, on Nokia PC Suiten mielestä aivan mahdotonta käyttää puhelinta bluetooth-modeemina ja sen setvimiseen menee puoli tuntia, jonka jälkeen ei enää olekaan aikaa millekään muulle kuin koneen pakkaamiselle, koska pitää lähteä leffan pressinäytökseen, jonka jälkeen teen pari haastattelua ja vitut minä ole ehtinyt yhtään puhelua soittaa.
Sen vielä haluaisin tietää, että miten on mahdollista aloittaa ikkunaremontti ennen kuin ollaan varmoja siitä, että entisten ikkunoiden (ns. valtava reikä seinässä) tilalle on myös uudet ruudut (ns. lämmintä ja kuivaa).
Pohdimme taannoin kahvipöydässä ihmisen perustunteita, joita on kuulemma neljä: ilo, suru, pelko ja aggressio.
Haluaisin lisätä kuitenkin listaan vielä viidennen: vitutus.
Jalkapalloilija Alexei Eremenko jr:n leuka murtui kävelyllä. Oli onni, ettei poika aikanaan ryhtynyt nyrkkeilijäksi, kun kerran työkalu on noin heikko.
Hahahahahaa! Pahoinpitelyt on aina yhtä hauskoja! Hahahahahahaha!
Kohdalla kuusi taas veistellään seuraavasti:
Henriikka Tavi voitti Helsingin Sanomien kirjallisuupalkinnon Esim. Esa -runokokoelmallaan. Siteeraamme: – Murhaa tukista – yks paks hik hel viis veis seis/
Johan tuossa runoa pukkasi 12 500 euron edestä.
Hahahahahaa! Moderni runous se on sitten perseestä! Hahahahahahaah!
Mainostajien visuaalinen työkalupakki on valtava ja kaikki on mahdollista.
–Mainoksen voi kuvata vaikka tuossa Aleksanterinkadulla. Katu aukeaa, sieltä nousee norsu, joka juoksee Stockmannille ja ajaa BMW:llä auringonlaskuun.
Hitsi vieköön, tuo Hertzin kuvailema mainoshan kuulostaa mahtavalta. Minä ainakin ostaisin minkä tahansa asian, jota mainostettaisiin Aleksanterinkadusta nousevalla norsulla. Ihan minkä tahansa.
Onko Fujitsu ottanut tietoisen riskin, että asiakkaat poistuvat tilaisuudesta huonolla tuulella?
Minusta on tosi koskettavaa, että lehti jaksaa huolehtia jonkun firman kutsuvieraiden viihtyvyydestä.
Eiku ei koskettavaa. Mikä se sana on?
…
Ai niin: raivostuttavaa.